keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Rosmariinileipäset



2 ¼ tl kuivahiivaa
3 dl lämmintä vettä (42°C)
¾ dl rypsiöljyä
¼ dl hunajaa
1 dl hienoksi raastettua porkkanaa
1 kananmuna
1½ tl suolaa
2 rkl rouhittua tuoretta rosmariinia
8-9 dl täysjyvävehnäjauhoa

Maustevoi voiteluun:
1 valkosipulin kynsi
4 rkl voita
1 rkl rouhittua tuoretta rosmariinia

Sekoita hiiva veteen yleiskoneen kulhossa (taikinakoukut paikoillaan). Anna seistä 5 minuuttia. Sekoita joukkoon öljy, hunaja, porkkanaraaste, muna, suola ja rosmariini. Lisää jauhot pienissä erissä ja vaivaa, kunnes taikina on pehmeää, mutta kimmoisaa. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Rullaa taikina pötköksi ja jaa 9 osaan. Rullaa osat ohuemmiksi pötköiksi, jotka kierretään päistään vastakkaisiin suuntiin, asetetaan kaksin kerroin ja annetaan kiertyä yhteen. Anna kierteiden kohota liinan alla vielä puoli tuntia. Sillä aikaa, kun kierteet kohoavat, valmista maustevoi lisäämällä rosmariini ja puristettu valkosipulin kynsi sulatetun voin joukkoon. Kierteet voidellaan voisulalla ennen ja jälkeen paiston. Kierteet paistetaan 175 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes saavat väriä.



6 kommenttia:

  1. Ihana ohje!
    Näyttävät niin herkullisilta!

    VastaaPoista
  2. Kuulostavat ja näyttävät herkullisilta! Kiitos reseptistä ja hyvää marraskuun alkua!

    VastaaPoista
  3. Oijoi kun nuo leipäset näyttävät hyviltä:)♥ Kiitos ohjeesta ja oikein mukavaa alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä tosi herkulliselta ♥

    VastaaPoista