Uunipunajuuria

En ole aiemmin tehnyt uunipunajuuria (saati muuhun käyttänyt tuoretta punajuurta), mutta ajatus on kiehtonut jo pitkään. Tänään päätin kokeilla ja maku on niiiiin herkullinen, että teen ehdottomasti toistekin.

Tästä homma alkoi. Ei muuta kuin kuorimaan ja lohkomaan:

 Ennen uuniin laittamista lisäsin pienen lorauksen öljyä ja maustoin valkosipulilohkoilla, rosmariinilla, meiramilla, viherpippurilla ja suolalla. Paisto 200 asteessa noin tunti.
 Tarjoiluehdotus:
Uunipunajuuria
Tilliperunoita uunissa
Mustaamakkaraa ja puolukkasurvosta


Kommentit