tiistai 28. toukokuuta 2013

Raikas kesäpilvi

10 leivonnaista


Marengit (20 kpl):
4 munanvalkuaista
2,5 dl sokeria
4 tippaa etikkaa
½ limen raastettu kuori

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri ja vatkaa hyvin. Tipauta etikka ja raaste joukkoon ja sekoita. Pursota marenkiseos pyöreiksi kiekoiksi (20 kpl) leivinpaperille uunipellille ja paista 150 asteessa noin 20 minuuttia.

Täyte:
1 prk  Valio maustettu rahka valkosuklaa-lime HYLA
1½ dl kuohukermaa

Vaahdota kerma ja sekoita rahka joukkoon. Laita täytettä aina kahden marenkikiekon väliin.

Päälle:
1½ dl kuohukermaa
50 g valkosuklaata
2½ dl mustikoita

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon raastettu valkosuklaa. Pursota seos leivonnaisten päälle ja koristele lopuksi mustikoilla.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Päärynätarhan kinuskikakku

 Pohja:
5 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
50 g suolapähkinöitä rouhittuna

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon varovasti nuolijalla käännellen jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe sekä rouhitut suolapähkinät. Paista halkaisijaltaan 20 cm vuoassa (voideltu, korppujauhotettu) 165 asteessa kypsäksi.

 Täyte 1:
1½ prk säilykepäärynöitä

Päärynät raastetaan karkeaksi raasteeksi.

Kinuskikastike:
1½ dl kuohukermaa
1½ dl fariinisokeria

Keitä kermaa ja fariinisokeria paksupohjaisessa kattilassa 5 - 10 min.

Täyte 2:
1½ dl kinuskikastiketta
1½ dl kuohukermaa
3 liivatelehteä
tilkka säilykepäärynöiden lientä

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon kinuskikastike. Kuumenna säilykepäärynöiden lientä ja liuota liotetut liivatelehdet siihen. Sekoita liivate ohuena nauhana kinuskikermavaahdon joukkoon.

Kostutukseen;
säilykepäärynän lientä
5 tippaa vaniljatoffee-esanssia

Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kokoa kakku tarjoiluvadille apuna käyttäen irtoreunusta. Laita alin kakkulevy muottiin, kostuta ja laita puolet ensimmäisestä sekä toisesta täytteestä. Tee toinen kerros samoin ja lopuksi aseta viimeinen kerros ja kostuta.

Päälle:
1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
sokerimassaa
marsipaania
pastavärejä

Kuorruta kakku vaahdotetulla kermalla. Koristele kakku sokerimassakuorrutteella, sokerimassakukilla sekä marsipaanivarsilla ja -lehdillä.


Lisäys 2.7.: Osallistuin kakulla Leivontafoorumin kisaan ja sain pienen palkinnon


torstai 9. toukokuuta 2013

Pikainen voileipäkakku

Mieli teki kovasti voileipäkakkua ja tällainen syntyi ruokakomeroiden antimista.


Täyte:



savulohi
ruohosipuli
tuorejuusto
keitetty kananmuna
maustekurkku




Päälle:
tuorejuusto
ranskankerma
kurkku
tomaatti
karkarapu

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Siideribroileria herkullisilla perunoilla


Siideribroileri


Tarvikkeet:
broilerin rintapaloja
porkkanaa
sipulia
valkosipulia
öljyä
pekonia
kanalientä
omenasiideriä (ranskalaista)
rosmariinia
rakuunaa
meiramia
suolaa
laakerinlehti
siitakesieniä
vehnäjauhoja

Uuniperunat
 

Tarvikkeet:
perunoita
suolaa
valkosipulia öljyssä
persiljaa
rosmariinia
margariinia
korppujauhoja
vettä

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Aamupalaa nälkäisille


Tonnikalaleivät


Tarvikkeet:
leipää
tonnikalaa
tomaattia
öljyä
valkosipulia
pippurisekoitusta
(juustoa)
 


Mustikka-ananassmoothie


Tarvikkeet:
mustikoita
ananasta
mustikkasoppaa
maustamatonta jogurttia